raajojen kiinnittelyä

Kengät muokkautuivat kangaslenkkari-suuntaan ja nyt on aika kiinnittää kaikki yhteen. Kenkien kiinnitys oli melko kivutonta, mutta sama auvo ei ulottunut päähän ja käsiin. Koska hahmolla on housut sun muut vaatteet, upottelin kenkiä nilkkoihin ja käsiä hihoihin.

kenkä

Kädet olivat omaa luokkaansa. Ainoana paikkana meshissä käsistä löytyy triangeleita sekä muuta roskaa. Lisäksi rakensin ne alunperin ”väärin päin” mirrorin suhteen joten jouduin siirtämään kädet omille puolilleen, lisäämään mirrorin meshiin ja vasta sen jälkeen pääsin kiinnittämään kädet. Itse kiinnitys oli onneksi kivutonta, sillä verteksejä oli molemmilla puolilla kiinnitystä saman verran.

käsi

käsi kiinni

Pään kiinnitystä miettiessä ongelmaksi muodostui kehon suhteellisen harva meshi verrattuna pään monimutkaisempaan. Hetkellisen arpomisen jälkeen ratkaisuksi muodostui pään kiinnittämättä jättäminen – olkoon irrallaan, kun on kuitenkin samaa meshiä. Jatkoin kaulaa alaspäin ja levitin sen paidankauluksen sisään.

pään kiinnitys

seuraavaksi alkaakin sitten se julmin osuus – rigin tekeminen.

-jere

Jätä kommentti

Kategoria(t): Projekti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s