syvät synnyt

kuten blogia hiemankin vilkuilleet tietävät, oli projektimme alussa niin massiivinen, että sitä on jo ehditty kahteen otteeseen muuttaa – eikä kahta ilman kolmatta. Koko harjoittelun mysteerinen taustavaikuttaja herra S. kunnioitti meitä vierailullaan samalla hieman ohjaten sokeita lampaitaan. Pyhästä neuvosta lähdemme siis nyt pizzan ja oluen parissa tutkailemaan uudestaan vaihtoehtojamme loppuanimaation toteuttamiseksi. Selkeää on, ettei tämänhetkinen kässäri tule toteutumaan, jotenka uudelleenharkinta on paikallaan. Nyt siis raakaan aivoriiheen, päivityksiä tiedossa sitten puolenyön jälkeen.

-jere

5 kommenttia

Kategoria(t): Hajoilua, Projekti

5 responses to “syvät synnyt

  1. niinpä.. yksi vaihtoehto on, että avaatte projektin, ja otatte ulkopuolelta vapaahtoisia auttamaan animoinnissa, teksturoinnissa valaistuksessa jne..

    .b

  2. olisi muuten aivan loistava ajatus, mutta kun tämä on tällainen kesäharjoitteluprojekti, niin ei noita osuuksia voi tehdä kukaan muu kuin me.

    tosin äänet me yritetään ulkoistaa jollekin…

  3. Herra S.

    Ei projektin osittainen avaaminen ole huono tai mahdoton idea, jos pystytte sen näin tiukassa aikataulussa tekemään; itse asiassa se sopisi projektin luonteeseen ihan hyvin. Tosin tekijöitä ei kannata ottaa kuin enintään pari, jottei työn ohjaamiseen mene enemmän aikaa kuin sen itse tekemiseen.

    Olisitko Basse kiinnostunut itse olemaan mukana? Sinullahan on jo paljon kokemusta Blenderistä.

  4. Jere

    hmm, ainakin ääniä varten tarvitaan kyllä mielellään ulkopuolinen.. tänään juteltiin vielä asiasta safkiksella ja pohdittiin ainakin timelapse-osion ulkoistamista jonnekin suuntaan mikäli halukkaita tekijöitä löytyy. vielä ei ehditty tarkemmin miettiä mitä kaikkea voitaisiin järkevästi ulkoistaa, joten pohdinta siirtynee maanantaille.. hieman myöhään tosiaan tietty olemme tällaisessa liikkeellä😀

  5. toki olen aina valmis auttamaan…
    äänistä tosin en tiedä juuri mitään, mutta niihinkin varmasti löytyy joku… blender skenessä on kyllä äänimiekkosia, jopa musiikkiin asti.

    .b

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s